Hae töihin ympäristökasvattajaksi Teijon luontokouluun!
- Luontokoulutiimi
- 3.10.2021
- 1 min käytetty lukemiseen
Päivitetty: 14.11.2021
Päivitys 14.11.2021.
Ympäristökasvattajavalinta on tehty. Julkistamme nimen myöhemmin.
Teijon luontokoulussa on avoinna ympäristökasvattajan osa-aikainen tehtävä. Saloon keväällä 2021 perustettu luontokoulu pilotoi ja kehittää ympäristökasvatusta Teijolla. Teijon luontokoulua ylläpitää Teijon Alueen Kyläyhdistys ry. yhteistyössä Salon kaupungin kanssa.

Ympäristökasvattajan tehtävänä on kehittää luontokoulun opetuskonsepteja, järjestää luontokouluopetusta vieraileville lapsi- ja aikuisryhmille sekä tehdä yhteistyötä luontokoulun verkostoissa. Ympäristökasvattajan työ on vaihdellen itsenäistä kehitystyötä ja sekä tiimityötä kyläyhdistyksen vapaaehtoisten kanssa. Ympäristökasvattaja työskentelee Teijon koululla ja Teijon kansallispuistossa alustavasti 6 h/viikossa. Tätä työtä voisi tehdä esimerkiksi aineenopettajan työn rinnalla yhden päivän viikossa.
Hakijalta edellytetään:
pedagogista pätevyyttä
ympäristökasvattajan pätevyyttä tai vastaavaa koulutusta
oma-aloitteista työotetta
Hakijan eduksi katsotaan:
halua olla kehittämässä ympäristökasvatusta ja ulko-opetusta Salon alueella
kokemus verkostoissa toimimisesta, esimerkiksi järjestötyöstä
mahdollisuus sitoutua tehtävään kahden lukuvuoden ajaksi
Tehtävän perustiedot:
Työnantaja: Teijon Alueen Kyläyhdistys ry
Työsuhde: Määräaikainen työsuhde alkaa heti tai sopimuksen mukaan, päättyy 30.6.2023. Koeaika 6 kk.
Työaika: ~6 h/vko
Palkkaus: Hakija voi esittää palkkatoiveen.
Hakemukset 20.10.2021 mennessä osoitteella luontokoulu@teijo.fi.
Lisätietoja:
Maisa Kaitila, 040-7684959 (TAKY), luontokoulu@teijo.fi.
Marja-Sisko Ranta, 044-5969300 (TAKY), luontokoulu@teijo.fi.



Ympäristökasvattajan työ Teijon luontokoulussa on ainutlaatuinen tilaisuus vaikuttaa tulevien sukupolvien luontosuhteeseen ja ekologiseen lukutaitoon. Luontokouluissa ei ainoastaan opita lajitunnistusta tai metsän ekologiaa, vaan myös kestäviä elämäntapoja, jotka vähentävät päivittäistä kuormitusta herkille ekosysteemeillemme. Esimerkiksi arkisten kulutusvalintojen merkitys korostuu usein käytännön harjoituksissa, joissa suositaan kestäviä ja pitkäikäisiä materiaaleja kertakäyttöisen muovin sijaan, kuten voit nähdä tarkemmin tästä linkistä esitellyistä kestävistä ratkaisuista.
Syvällinen kestävyys ja materiaalitaju ympäristökasvatuksessa
Ympäristökasvatus Teijolla ei rajoitu vain luonnon havainnointiin, vaan se ulottuu syvälle arjen valintoihin ja niin kutsuttuun materiaalitajuun (material intelligence). Tämä käsite tarkoittaa kykyä ymmärtää esineiden koko elinkaari – mistä ne tulevat, miten ne vaikuttavat terveyteemme ja mitä niille tapahtuu käytön jälkeen.
Miksi keramiikka päihittää muovin luontokouluympäristössä?
Keraamiset materiaalit ovat olleet osa ihmiskunnan historiaa tuhansia vuosia, ja niiden…